Ansaittu medianäkyvyys ja Public Relations

Hopiasepät takoo hyvää medianäkyvyyttä

MEDIATYÖ JA MEDIASUHTEET

Mediaan voi luottaa, kun mediaa aidosti kunnioittaa. Meillä on yksinkertainen periaate: Emme koskaan tarjoa medialle mitään sellaista, jota itse emme mediapäättäjien roolissa haluaisi julkaista. Tällä periaatteella läpimenoprosenttimme mediassa lähentelee sataa – emme vaivaa kiireistä mediaa yhdentekevyyksillä. Mediaa sen sijaan kiinnostavat aidosti tärkeät uudet avaukset ja merkittävät vastuulliset teot. Siksi avain median kiinnostukseen on vielä enemmän siinä mistä viestitään kuin viestinnässä itsessään, ja tältä pohjalta rakennamme asiakkaidemme kanssa menestystä.

.

MEDIAKAMPANJAT

Median suhteen on aina mietittävä, mihin on todella mahdollisuuksia. Pienestä asiasta ei kannata yrittää tehdä valtavaa, mutta suurta mahdollisuutta ei myöskään kannata hukata pieneen tekemiseen. Siksi tärkeän asian kanssa voi olla tarpeen rakentaa mediakampanja, jossa julkisuuspotentiaali hyödynnetään paljon laajemmin ja monipuolisemmin kuin yksittäisen ulostulon jutun muodossa. Mediakampanjalle ei ole olemassa vakioformaattia, sen muoto määritellään substanssin tarjoamien mahdollisuuksien pohjalta. Yleinen havaintomme on, että kunnianhimoinen lähestymistapa toimii paremmin kuin pienimuotoinen – miksi kukaan kiinnostuisi tekemisestä, jota itsekään ei pidä kovin tärkeänä?

TIEDOTTEET JA STT INFO -PALVELU

Tiedote voi kuulostaa tylsältä ja vanhanaikaiselta. Väärin. Hyvin kirjoitettu tiedote on älykkäästi käytettynä tehokas työkalu, joka radikaalisti helpottaa mahdollisuuksia päästä mediassa läpi. Tavoitamme STT Infon tiedotepalvelun kautta käytännössä koko suomalaisen median. Sadat tämän täyden palvelun tiedotekanavamme kautta julkaisemamme tiedotteet ovat tuoneet asiakkaillemme erittäin arvokasta ja laajaa julkisuutta. Tiedotteilla voi myös lähestyä mediaa luottamuksellisesti jo ennalta ja näin rakentaa eksklusiivisia uutisia – mahdollisuuksia on paljon. Tiedotteet ovat erinomaisia jaettavia myös somessa, joten kaikkiaan tiedotteet ovat ensiluokkainen viestinnän runsaudensarvi.

BRÄNDIN UUDISTAMINEN

Brändin on vastattava yrityksen ajassa muuttuvia tavoitteita ja resonoitava kohdeyleisöjen kanssa. Brändin uudistaminen edellyttää syvällistä ymmärrystä yrityksen arvoista, visiosta ja tavoitteista. Lähestymme brändiuudistusta räätälöidysti ja strategisesti: tutkimme nykytilan, tunnistamme kehittämiskohteet ja suunnittelemme muutoksen, joka tukee yrityksen ydintavoitteita. Tämä prosessi yhdistää luovuuden ja analyysin, jotta voimme luoda brändin, joka erottuu kilpailijoista ja luo vahvan yhteyden kohdeyleisöön. Niin kuin kaikessa tekemisessä brändin täytyy olla totta. Parhaimmillaan se innostaa sekä asiakkaat, suuren yleisön että yrityksen omat työntekijät.

PROFILOITUMINEN          

Profiloituminen tarkoittaa meille asiakkaamme brändin viemistä tekojen kautta julkisuuteen. Pohjana on siis, miten yritys haluaa tulla tunnetuksi ja miten se erottautuu kilpailijoistaan, mutta profiloituminen tapahtuu vasta, kun yritys oikeasti julkisuudessa näkyy. Kuten kaikki tekemisemme, profiloituminen räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Me autamme sinua viemään yrityksesi ainutlaatuiset vahvuudet kohdeyleisönne tietoon ja tunteisiin. Viestimme aidosti vakuuttavaksi rakennetun arvolupauksesi tehokkaasti eri kanavissa. Profiloituminen ei ole yhden tempun peli, vaan jatkuva prosessi, jonka avulla yritys voi rakentaa ja ylläpitää vahvaa mainettaan.